Kissasuruja

Oma, rakas kissani sairastui munuaisten vajaatoimintaan. Vaiva on kissoilla todella yleinen ja potilainani on paljon samasta ongelmasta kärsiviä kissoja. Silti on ollut havahduttavaa, miten erilaista on tietää ja neuvoa muita, kuin kohdata ongelmat itse. Millaista on pelätä pahinta. Kokea jonkinlaista helpotusta, kun asia selviää, vaikka uutiset ovatkin huonoja.

Ensimmäinen oivallus oli, että vaikka kroonisessa munuaisten vajaatoiminnassa ongelma kehittyy pikkuhiljaa, oireilu voi todellakin alkaa hyvinkin äkillisesti. Tätähän minä selitän asiakkaille vähän väliä. Äkilliset oireet eivät aina johdu äkillisestä ongelmasta, vaan on vain menty jonkun rajan yli ja oireet alkavat akuutin oloisesti. Silti oli yllättävää, että aina varalla ollut vesipurkki onkin yhtenä päivänä täysin tyhjä. Pitää nopeasti sopeutua uuteen normaaliin.

Hiekka-astian siivous tuli yhtäkkiä ottaa todella tosissaan. Hiekan laadun merkitys kasvoi hyvinkin oleelliseksi. Kissani tassuissa ei ole ollut mitään vikaa ja nyt tassut pitääkin tarkastaa usein paakkujen varalta, kun vesiastiassa läiskyttely ja hiekka-astia seuraavat toisiaan turhan tiuhaan. Verenpainetta tulee seurata ja ruokahalusta huolehtia. Tablettien ottamisesta emme ole koskaan päästy täyteen yhteisymmärrykseen, mutta onneksi ruokahalua voi nykyään doupata korvaan siveltävällä lääkkeellä.  

Toistaiseksi pärjätään ihan hyvin. Vielä kuuluu tutun oloinen pehmeä koputus vessan ovella, vielä täytetään Salkkarin vaikeampi sudoku yhdessä aamuisin. Jossain kummittelee luopumisen pelko, mutta tärkeämpää on nauttia yhteisistä hetkistä nyt.

Mietiskelee Pirkko